Mä oon kerran jo nähnyt, miten tää maailma romahtaa
ja silti jostakin tuhkan seasta noussut ylös taas.
Mä oon kerran jo luullut etten tuu koskaan toipumaan
ja silti tässä mä kaikkien mukana huudan kovempaa.
Niin mä voin luvata, et aina lopulta mä selviin mistä vaan
ja ihan todella, ei ole rajoja, nyt kun tanssitaan.
Mä alan vihdoin viimein käsittää, etten mä tarvii lupaa keneltäkään.
Oon liian kaunis häpeemään, enkä voi yhtään mitään menettää.
Joten annan mennä, joten annan mennä.
Mä oon kerran jo hiljaa elänyt niin kuin pyydetään
ja tosi hienosti jaksoin sitäkin roolia esittää.
Mut en unohda, että nyt lopultakin on mun vuoro taas
ja mä voin luvata ettei se satuta kun kaiken pudottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti